torstai 28. tammikuuta 2010

Kohti viiden viikon ikää - lots of pics about 5weeks

Pienten koiranpentujen elämä on elämää täynnä. Ne ovat nyt parhaimmillaan ja aika kuluu niiden kanssa puuhatessa hurjaa vauhtia. Ja puuhaa ne jo vaativatkin!

Koko porukka on edelleen kasvanut ja kehittynyt sangen tasaisesti. Toki ne jokainen omia persooniaan ovat ja nyt vähitellen alkaa selkiytymään kuka on kuka&kenen. Ihania joka iikka!

Keskiviikko lauma vietiin eka kertaa ulos, vaikka pakkasta olikin -16. Torstaina oli vielä kylmempi, mutta ei haitannut näitä hurjapäitä! Pikaisia pyrähdyksiähän nuo ulkoilut vielä ovat, mutta ehkä nämä kelit jossain välissä vähän lauhtuvat.















"isopoika"




"Pitkis"


Sisällä pentuhuone ei riitä Viisikolle enää alkuunkaan. Huoh. Ne mennä viipottavat ympäri kämppää - ja sotkevat ;) Kaikki uudet tilat, äänet ja hajut on otettu vastaan täysin ennakkoluulottomasti. Kaikkein rämäpäisin touhuaja on neiti "Pitkis". Niin ulkona kuin sisälläkin.
Vierailijoita on nyt käynyt harva se päivä, eri näköistä ja kokoista - ei haittaa, sylistä toiseen kierretään ja kaikki voi purra nenästä samalla lailla. Riisin mielestä on ollut ihanaa, kun käy väkeä ja hän saa kerjätä huomiota. Riisiltä tulee vieläkin maitoa sangen paljon, joten ihan vielä ei ole aika muuttaa kotiin. Yöt pennut ovat nyt olleet vieroituksessa ja osan päivästäkin. Ulkona Riisi on oiva leikittäjä penneleille.




"Pikkutyttö"
"Pikkupoika"




"Pikkupoika"




"Pikkupoika"


"Tytsy"




"Isopoika"

"Isopoika"

"Isopoika"


















"Pikkupoika"


"Pitkis"








































perjantai 22. tammikuuta 2010

4 viikkoa/ weeks

Elämää täynnä on viisikon päivät. Leikkihetket ovat vielä lyhyitä, mutta sitäkin vauhdikkaampia. Niiden touhua voisi seurata vaikka kuinka kauan, mutta pian meno hyytyy ja ympärillä on kasa kuorsaavia lapsosia. Vähitellen ehkä näkee pieniä eroja temperamenteissa, mutta vieläkin olemukset vaihtelevat päivittäin. Ensi viikolla sitten ulkoilemaan, toivotaan lauhempaa säätä niihin päiviin.
Pentujen päiviin on mahtunut vierailijoita, niin ihmisiä kuin uusia koiriakin. Muut talon koirat ovat käyneet yksitellen tervehtimässä pentusia - tosin staffeja on enemmän kiinnostanut mahdolliset ruuan muruset. Kaali-mummo on käynyt tutkimassa kuinka tytär hommiaan oikein hoitaa. Ilmeisesti tulos on tyydyttänyt, kun mummo on mieluusti hipsinyt pois paikalta.
Riisi hoitelee pentujaan edelleen tunnollisesti, mutta selvästi enemmän ja enemmän se viihtyy pentuhuoneen ulkopuolella enemmän, varsinkin keittiön suunnalla...









































maanantai 18. tammikuuta 2010

Jaloillaan -more 3 weeks pics

Perjantaina kolahti vauvoilla mittariin kolme viikkoa. Aika kuluu niin nopeaan ja nopealta tuntuu pienten kehityskin.

Viime viikolla ne yhteistuumin päättivät, että nyt alkaa lisäruuan syönti ja marssivat kylmän tylysti Riisin kuivamuonakipolle. Ketään ei todellakaan tarvinnut opettaa syömään, vaan eväs uppoaa. Riisiltä tulee maitoa todella runsaasti, joten sen puolesta nämä sankarit eivät vielä lisämuonaa oikein edes tarvitsisi.





Lujaa ne jo juoksevat ympäriinsä ja vähitellen leikit kehittyvät. Pehmonallea tapetaan jo murinalla, Riisin jalkakarvoja voi repiä ja toisiaan tietenkin voi purra ja vetää hännästä... Ehkä pienoisia (lellittyjä) rasavilleja näistä on tulossa, mutta...
Luonteen kehittymisestä ei ihan näin pienillä uskalla paljon puhua, eikä ulkonäöstä sen paremmin. Liki joka päivä "suosikkipentu" vaihtuu... Noh, tasaisia nuo tuntuvat olevan kaikilta ominaisuuksiltaan, mutta eiköhän niiden välillä eroja ehdi muodostua ennen luovutusikää.

Nyt vaan nautitaan suloisuuksista ja odotetaan, että saadaan viisikko ulkoilemaan.


Tässä ensimmäiset kuvat lapsista jaloillaan jauhelihan himossaan...
Pojat / Boys
Tytöt /Girls


lauantai 16. tammikuuta 2010

maanantai 11. tammikuuta 2010

2-3 viikkoa/weeks

Kaksi viikkoa kolahti mittariin viime perjantaina.




















Viime keskiviikkona yritimme armotta liian pienen vaaka-astian kanssa punnita joukkuetta; saldona heitteleviä arvoja 1150-1350g välillä. Jotain sinnepäin siis ;)



Silmät ovat vähitellen auenneet, varsinkin väsyneenä ollaan kyllä vielä ihan simmut sirrillään. Selvästi huomasi myös korvien aukeamisen, tuntevat selvästi jo tutut äänet. Ja saivat "teinit" oman radionkin jo taustalle jammaamaan.



















Viikonlopun aikana kehitys oli taas ollut huimaa, nyt pikkukaverit selvästi jo kävelevät ja pientä leikinyritystä alkaa olla. Kaveria voi "purra" ja huitoa tassulla. Ja murinaa kuuluu myös. Lauantaina pentulaatikko sai lisää laitoja, kun ensimmäinen "torakka" oppi kiipeämään ulos suureen maailmaan. Viime päivinä noita on nosteltu lattialle tutustumaan uusiin pintoihin ja toki muovilattia on viileämpikin, kuin laatikko karvoineen. Nopeaa on tuollaisten pienten sopeutuminen; vain pienen hetken kestää uuden ihmettely, sitten vauhti kiihtyy taas. Varsinkin , jos äippä on lähellä!












Lähipäivinä varmaan saadaan jo lisää kävely&leikkikuvia. Eikä kauan mene ensimmäisiin "seisontakuviin", harjoiteltu on jo :) Tottuvatpahan käsittelyyn pienestä asti. Ja eiköhän se vierailijoidenkin aika ala olla.


Riisi syö ihan hirmuisesti ja maitoakin tuntuu tulevat, ainakin viisikko on tyytyväinen ja masut pullollaan. Ihan vielä ei siis ole lisäruuan aika, mutta viikon päästä ehkäpä. Siitähän se sotkus sitten alkaa... Riisi on hoitanut pestinsä kyllä kympin arvoisesti. Vähitellen se on alkanut viettää enemmän aikaa laatikon ulkopuolella, mutta vieläkin ulkoa on kiire sisään.




Ainiin, vauvojen viralliset nimet on päätetty! Vielä ei tiedetä kuka on kukin, varmaksi ainakaan.













And the english summary: Puppies are developing well :) Eyes and ears are open now and little ones are learning more and more. They are already walking, little playing together etc. They are meeting new things all the time, new room, new noises, new people... Riisi is great mother and she has at least enough milk for these five.